Varis lensi pohjoista kohti ja kähehti lentäessään: "Pidä Hela, mitä sillä on. Pidä Hela, mitä sillä on." Tuo varis oli muuttunut noita Thaukt, ja noita Thaukt oli Loki.

Hän lensi pohjoiseen ja saapui Jötunheimin autiomaahan. Variksena hän eli siellä piiloutuen jumalten vihalta. Hän kertoi jättiläisille, että oli tullut aika rakentaa Naglfar-laiva, laiva, joka rakennettaisiin kuolleiden miesten kynsistä ja jonka oli määrä purjehtia Asgardiin Ragnarökin päivänä jättiläis-Hrymerin ohjatessa sitä. Ja kuunnellen hänen sanojaan jättiläiset alkoivat silloin ja siinä rakentaa Naglfaria, laivaa, jonka jumalat ja ihmiset halusivat pysyvän rakentamattomana pitkään.

Sitten Loki, kyllästyneenä Jötunheimin autioihin, lensi palavaan etelään. Liskona hän eli Muspelheimin kallioiden keskellä ja sai tulijättiläiset iloitsemaan kertoessaan heille Freyn miekan ja Tyrin oikean käden menetyksestä.

Mutta Asgardissa oli yhä yksi, joka itki Lokia – Siguna, hänen vaimonsa. Vaikka Loki oli jättänyt hänet ja osoittanut vihansa häntä kohtaan, Siguna itki pahaa aviomiestään.

Hän lähti Muspelheimista kuten Jötunheimistakin ja muutti asumaan Ihmisten Maailmaan. Hän tiesi, että oli nyt tullut paikkaan, jossa jumalten viha saattaisi kohdata hänet, ja siksi hän teki suunnitelmia ollakseen aina valmiina pakoon. Hän oli tullut joelle, jossa hän oli aikoja sitten tappanut saukon, noidan pojan, ja juuri sille kalliolle, jolla saukko oli syönyt lohen tappopäivänään, Loki rakensi talonsa. Hän teki siihen neljä ovea, jotta hän näkisi joka suuntaan. Ja voima, jonka hän piti itsellään, oli kyky muuttaa itsensä loheksi.

Usein lohena hän ui joessa. Mutta Loki vihasi jopa vierellään uivia kaloja. Pellavasta ja langasta hän kutoi verkon, jotta miehet saisivat keinot nostaa ne vedestä.

Jumalten viha Lokia kohtaan ei laantunut. Hän, noita Thauktina, oli antanut Helalle voiman pitää Baldurin lunnaattomina. Hän oli antanut Hödurin käteen mistelinoksan, joka oli riistänyt Baldurilta elämän. Tyhjä oli Asgard nyt, kun Baldur ei enää asunut Rauhanmaalla, ja Æsirien ja Vanirien mielet synkkenivät ja ankaroituivat heidän miettiessään heitä vastaan ​​​​suunnattuja kauheita asioita. Odin ajatteli Valhallan salissa vain tapoja, joilla hän voisi tuoda sankareita avukseen Asgardin puolustamisessa.

Jumalat tutkivat maailmaa ja löysivät vihdoin paikan, johon Loki oli tehnyt asumuksensa. Hän oli kutomassa verkkoa kalojen pyydystämiseksi, kun hän näki niiden tulevan neljästä suunnasta. Hän heitti verkon tuleen, niin että se paloi, ja hän hyppäsi jokeen ja muuttui loheksi. Kun jumalat astuivat hänen asumukseensa, he löysivät vain palaneen tulen.

Mutta heidän joukossaan oli yksi, joka ymmärsi kaiken näkemänsä. Tuhkassa oli palaneen verkon jälkiä, ja hän tiesi, että ne olivat jonkin kalanpyyntivälineen jälkiä. Ja tuhkaan jääneistä jälkistä hän teki verkon, joka oli samanlainen kuin se, jonka Loki oli polttanut.

Se käsissään jumalat kulkivat jokea pitkin vetäen verkkoa veden läpi. Loki kauhistui huomatessaan oman kutomansa esineen tuodun häntä vastaan. Hän makasi kahden kiven välissä joen pohjassa, ja verkko kulki hänen ylitseen.

Mutta jumalat tiesivät, että verkko oli osunut johonkin pohjassa. He kiinnittivät siihen painoja ja vetivät verkon uudelleen joen läpi. Loki tiesi, ettei tällä kertaa hän ehkä pääsisi pakoon, joten hän nousi veteen ja ui kohti merta. Jumalat näkivät hänet, kun hän hyppäsi vesiputouksen yli. He seurasivat häntä raahaten verkkoa. Thor kahlasi perässä valmiina ottamaan hänet kiinni, jos hän kääntyisi takaisin.

Loki tuli joen suulle ja katso! Siellä oli suuri kotka liitelemässä meren aaltojen yllä valmiina syöksymään kalojen kimppuun. Se kääntyi takaisin joessa. Se teki loikan, joka vei sen jumalten raahaaman verkon yli. Mutta Thor oli verkon takana ja nappasi lohen voimakkaisiin käsiinsä ja piti siitä kiinni kaikesta Lokin kamppailusta huolimatta. Yksikään kala ei ollut koskaan ennen kamppaillut niin paljon. Loki vapautti itsensä kokonaan paitsi pyrstönsä, mutta Thor piti kiinni pyrstöstä ja vei sen kallioiden väliin pakottaen sen ottamaan oikean muotonsa.

Hän oli niiden käsissä, joiden viha oli voimakas häntä kohtaan. He veivät hänet luolaan ja sitoivat hänet kolmeen teräväkärkiseen kiveen. Susien jänteistä tehdyillä köysillä he sitoivat hänet ja muuttivat köydet rautakauluksiksi. Sinne he olisivat jättäneet Lokin sidotuksi ja avuttomaksi. Mutta Skadi, raivoisa jättiläisverinsä kanssa, ei tyytynyt siihen, että Loki jätettäisiin piinaamatta. Hän löysi käärmeen, jolla oli tappavaa myrkkyä, ja ripusti sen Lokin pään yläpuolelle. Myrkkypisarat putosivat hänen päälleen aiheuttaen hänelle tuskaa pisara pisaralta, minuutti minuutilta. Niin Lokin kidutus jatkui.

Mutta sääliväinen Siguna tuli hänen avukseen. Hän karkotti itsensä Asgardista ja kesti luolan pimeyden ja kylmyyden, jotta voisi lievittää miehensä tuskaa. Lokin yllä Siguna seisoi pitäen käsissään maljaa, johon käärmeen myrkky putosi, säästäen hänet siten täydeltä tuskalta. Ajoittain Sigunan täytyi kääntyä sivuun kaataakseen valuvan maljan, ja silloin myrkkypisarat putosivat Lokin päälle ja hän huusi tuskissaan vääntyen kahleissaan. Silloin ihmiset tunsivat maan järisevän. Siellä Loki pysyi kahleissaan Ragnarökin, jumalten hämärän, saapumiseen asti.