Olipa kerran maanviljelijä, joka kärsi paljon rahanlainaajan käsissä. Olipa sato hyvä tai huono, maanviljelijä oli aina köyhä, rahanlainaaja rikas. Lopulta, kun hänellä ei ollut enää penniäkään jäljellä, maanviljelijä meni rahanlainaajan taloon ja sanoi: "Et voi puristaa vettä kivestä, ja koska sinulla ei ole nyt mitään annettavaa minulle, voisit kertoa minulle rikastumisen salaisuuden."

– Ystäväni, vastasi rahanlainaaja hurskaasti, rikkaudet tulevat Ramilta – kysy häneltä.

– Kiitos, teen niin! vastasi vaatimaton maanviljelijä; niin hän leipoi kolme vyökakkua matkalleen ja lähti etsimään Ramia.

Ensin hän tapasi bramiinin, jolle hän antoi kakun ja pyysi tätä näyttämään tien Ramin luo; mutta bramiini otti vain kakun ja jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan. Seuraavaksi maanviljelijä tapasi jogin eli hartaudenharjoittajan, jolle hän antoi kakun saamatta mitään apua vastineeksi. Lopulta hän kohtasi köyhän miehen, joka istui puun alla, ja huomattuaan tämän olevan nälkäinen, ystävällinen maanviljelijä antoi hänelle viimeisen kakkunsa, istuutui lepäämään hänen viereensä ja aloitti keskustelun.

"Ja minne sinä menet?" kysyi viimein raukka mies.

– Voi, minulla on pitkä matka edessäni, sillä aion löytää Ramin! vastasi maanviljelijä. – Et kai osaisi sanoa minulle, mihin suuntaan minun pitäisi mennä?

– Ehkä minäkin voin, sanoi raukka mies hymyillen, – sillä minähän olen Ram! Mitä te minulta haluatte?

Sitten maanviljelijä kertoi koko tarinan, ja Ram sääli häntä, antoi hänelle simpukankuoren ja näytti, miten sitä puhalletaan tietyllä tavalla, sanoen: "Muista! Mitä ikinä toivotkin, sinun tarvitsee vain puhaltaa simpukkaan sillä tavalla, ja toiveesi täyttyy. Varo vain tuota rahanlainaajaa, sillä edes taikuus ei ole suoja heidän juoniaan vastaan!"

Maanviljelijä palasi kyläänsä iloiten. Rahanlainaaja huomasi heti hänen hyvän mielialansa ja sanoi itsekseen: "Joku onni on täytynyt sattua tuolle tyhmälle miehelle, että hän on pitänyt päätään noin reippaasti." Niinpä hän meni vaatimattoman maanviljelijän taloon ja onnitteli tätä onnesta niin ovelasti ja teeskenteli kuulleensa kaiken, että maanviljelijä pian huomasi kertovansa koko tarinan – paitsi simpukan puhaltamisen salaisuuden, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan maanviljelijä ei ollut aivan niin hölmö, että olisi kertonut sitä.

Siitä huolimatta rahanlainaaja päätti saada simpukan haltuunsa keinolla millä hyvänsä, ja koska hän oli niin konna, ettei jäänyt pikkuasioihin pulaan, hän odotti suotuisaa tilaisuutta ja varasti sen.

Mutta melkein räjähdettyään itsensä räjäyttämällä sen kaikin mahdollisin tavoin hän oli pakotettu paljastamaan salaisuuden huonona tekona. Hän oli kuitenkin päättänyt onnistua, joten hän palasi maanviljelijän luo ja sanoi: "No niin, ystäväni! Minulla on kotilosi, mutta en voi käyttää sitä; sinulla ei ole sitä, joten on selvää, ettet sinäkään voi käyttää sitä. Asia on umpikujassa, ellemme tee sopimusta. Nyt lupaan antaa sinulle kotilosi takaisin enkä koskaan häiritä sen käyttöäsi yhdellä ehdolla, joka on tämä: mitä tahansa saat siitä, minä saan kaksinkertaisena."

– Ei koskaan! huudahti maanviljelijä; – siinäpä se vanha juttu taas toistuisi!

– Ei ollenkaan! vastasi viekas rahanlainaaja. – Saat kyllä ​​osuutesi! Älä nyt ole kuin koira seimessä, sillä jos saat kaiken mitä haluat, mitä väliä sillä on, olenko rikas vai köyhä?

Lopulta, vaikka siitä olikin täysin vastoin odotuksia olla rahanlainaajalle mitään hyötyä, maanviljelijän oli pakko antaa periksi, ja siitä lähtien, riippumatta siitä, mitä hän kotilon voimalla saavutti, rahanlainaaja voitti kaksinkertaisesti. Ja tieto tästä vaivasi maanviljelijän mieltä päivin ja öin, kunnes hän ei saanut tyydytystä mistään, mitä hän sai.

Viimein koitti hyvin kuiva kausi – niin kuiva, että maanviljelijän sato kuihtui sadon puutteessa. Sitten hän puhalsi simpukkaansa ja toivoi kaivoa kastelemaan satoa, ja katso, siinä kaivo oli. Mutta lainanantajalla oli kaksi! – kaksi kaunista uutta kaivoa! Tämä oli liikaa kenellekään maanviljelijälle; ja ystävämme mietti sitä, ja mietti sitä, kunnes lopulta hänen mieleensä juolahti loistava ajatus. Hän tarttui simpukkaan, puhalsi siihen kovaa ja huusi: "Oi Ram, haluan olla sokea toiselta silmältäni!" Ja niin hän olikin, silmänräpäyksessä, mutta lainanantaja oli tietysti sokea molemmilta silmiltään, ja yrittäessään löytää tiensä kahden uuden kaivon välillä hän putosi toiseen ja hukkui.

Tämä tositarina osoittaa, kuinka maanviljelijä kerran voitti rahanlainaajan, mutta vain menettämällä toisen silmänsä!